sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ei kannata


Käytii eilen jo Kivijärvellä venho vetelemässä oletettuun vesirajaan. Järvi oli vielä umpijäässä. Ei vielä muutamaan viikkoon kannata saareen yritellä, vaikka aikaseen sinne ehkä tänä vuonna pääsee.

Tänää aamulla kipasin Lahjasatulalla Uttiin. Rattaat jo siinäki masiinassa hutija lyöpi, eli remonttija vaatis sekin kohe.

Illalla käin rykimässä eri mittasia vetoloita Mikkelintien varressa. Polveehan tuo taas senverta jurmii, että juoksuu ei kannata ylenmäärin harrastaa, vaikka mieli kovastiki tekis....

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Seraton-Perslantija



Melkonen oli kontrasti eilisen ja tänaamusen juoksulenkin välillä. Eilen oli väsyneet koivet vähän yön aikana toipuneet, ja kinkkailin taas La Matan suunnille.

Kotijalähön teki helpommaksi se, että oli pilvinen ja tuulinen keli. Hessu ja Tuula meijät sitte nakkeli lentoveneasemalle. Siinä hyvästeltii mukavat immeiset, ja laukkujen kanssa ryskämään kaiken maaliman syyninkeihin.

Vielähän tuossa lentoveneessä istuu tuommosen ajan, mutta tuo muu oheistoiminta, jonka siinä saapi kaupanpäälle, vetää kyllä loppumatkasta naamataulun väkisinkin peruslukemille.

Aamulla oli mörskällä täys auringonpaiste, ja vetäsin innoissani rikoot riskiin roppaani, ja Mikkelin tielle tennarit miut kyyvitti. Kovasti tuntu raakalta meiningiltä nyt juosta noijen lämpösempijen kuukausijen jälkeen täällä kotitantereella. No syksyllä nokka kohti Torree, jos kondis ei ihan sairaaksi romaha.....

torstai 27. maaliskuuta 2014

Onpa lokosaa...

Tän iltapäivän lenkkipolkuja...

Mukava on täällä ollu vajaat 3 kk taas mellastaa, ja ikävä näihin maisemiin ja ystäviin tullee. No syksyllä kyllä palataan, jos henki senverta vielä pihisee, että pierun ja matkan saapi aikaseksi....no sen näkkee sitte.

Tännää vein perhanan painavan saavilaatikon Retulle, ja siinä muutama hetki juteltii Ellun ja Reetun kanssa välillä asijaakin ja hyvästeltiin tältä erää....ei voi muuta ku kiitellä kaikesta.

Parija lenkkijä tänäänki yritin, mutta viimonen oli jo täys fijasko, ja kävelyy lähes koko matka...senverta oli jo jalat tönkkääntynny, eikä kertakaikkijaan niitä jaksannu juoksun tahtiin liikutella toista kertaa ku muutaman kilsan aamun seiskan jälkeen.

Seratoniin vielä kammettiin viimosille Perslantijan humpille. Tunnelmaa vähän veti alakulon puolelle kuolemantapaus, mutta se kuuluu osana tätä rumpaa, minkä meistä jokahine joutuu loppuun asti konttailemaan, tahto sitä tai ei.....

Huomenna pittää Uutukaine hiissata Pinomariin, jossa se "kesii" syksyyn saakka. Uuno vissiin yrittää juoksuu, ja Rouva-uuno pyöräilee?

Kyllä tähän tämänki päivän loppuun on todettava taas kerran, että onneksi ei paskoo ennää tarvihe talikoija.....onpa lokosaa...

tiistai 25. maaliskuuta 2014

I Carrera Popular Paseo Maritimo Muchavista, 23.03.2013. Photos, resultados.


Sunnuntai aamuna kisailtii viimone kisa tänä kevväänä täällä epsanjanmaalla. Tavotteethan oli katossa ennen kisaa, ja lattijassa kisan jälkeen tavotevauhtijen suhteen. No muuten oli taas kertakaikkisen mahtavaa mukavassa porukassa mukana olla, ja aistija täänki kisapaikan ilmapiiri.

Kovasti oli mukava juoksukeli lämpötilan +15 ja lähes tyynen ja täysin aurinkoisen ilman suhteen, mutta alussa ja lopussa oleva vajaan 500m:n rantahiekalla juoksu karisti ennätysvauhtihaaveet jo heti kättelyssä.

Sitte lähetii matkaan ja pohruamaan tuota puolen kilsan kuhmuraista hiekka-aavikkoo. Mie vetäsin itteni ja jalkani vahvasti hapokkeelle jo tuossa hiekkaosuuvessa.

Sitte ku päästii hiekalta laatotetulle rantabaanalle, jalat oli mukavasti tönkissä. Telkkari ei pitoo saannu jalkojen alle hiekalla vanhojen jalkavaivojen takia, mutta kovalla pohjalla vilahti heti Etana-Uunon ohitte.

Mie nakkelin oman kellon mukaan 4:10 molemmin puolin olevia hitaita kilsoja siinä tasamaaosuuvella, ja takasin ku siihen hiekalle sitte saapastelin, juoksulta meno ei kyllä varmaan näyttänny, eikä myöskään tuntunnu. Pystyssä pysymiseen piti keskittyy, ja maisema ei juurikaan vaihtunnu....no ei noin kommeeta rantamaisemaa kannattannu vaihtaakaan!

Uunon hiippailu piisas oman sarjan kakkostilaan. Kaima oli saman sarjan kolmosena.

Riitta, Antti ja Telkkari voittivat komijasti omat sarjansa, ja ekanamainitut lisäksi muitaki palkintoja kokonaiskisassa. Mikloskin oli lähellä saaviseremoniaa ollen nyt viijes sarjassaan. Retuhan ei takareisijumin jatkumisen takia voinnu tälläkään kertaa osallistuu ite kisaan, mutta hoiti taas mallikkaasti Uuno-kuljetuksen ja Uuno-huollon ja Caffi-filmauksen. Suuret kiitokset!

Pikkusen haikeella mielellä kattelin mörskällä voitettuja saavejani ja nyt jokajuoksijan kassissa olleita viimesiä voittosuoloja ja viimestä kananjalkalientä. Pussista löyty myös Uunolle uutuustavara, nimittäin pikku pussillinen karieksen syövyttämiä hampaita. Nekin mie rouskuttelin heti mörskällä nälkäseen mahaani, ja kananjalkaliemi käytettiin lihakeitoon.

Kuvia lötyy TÄÄLTÄ.

Tulokset lötyy TÄÄLTÄ.



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kisasta ei jouva...


Jep, eilisestä kisasta ei nyt mittää jouva kirjottamaa. Toinen kuitenki olin kääkkäsarjassa. Tuloksia ei missään näy...

 Tänää 16km juoksua, ja satamassa kahvilla aamupäivällä. Mahtavaa auringonpaistetta, mutta kovaa tuulta.....keskenhän tää talvileiri loppuu, mutta kohta tulee Perslantija (jos sitä ei vielä oo miehitetty?) ja kärpäset, ja itikat.

Huomenna jottai yritän kiireiltäni kirjata myös Muchavistasta....

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Petanque

 Oltii sovittu, että lauvantaina otetaa kuulapallomatsi Pinomar II stadionilla. Rouvajoukkueen kannustuskulkue oli valmistautunnu kisaan viimosenpäälle kaikkine rekvisiittoineen....

 "Kirotusvirheillä" oli myös aikomus horjuttaa ukkojoukkuveen henkistä kanttija, mutta siinä ei täysin nyt onnistuttu...

 Palkinnot oli myös tarkoin määritelty, ja kirjotettu myös espanjan kielellä, jos mahollinen olumppijajoukkuveen paikallinen tarkkailija ois paikalle saapunnu. Lapussahan lukkee, että eka palkinto on "ei mittään", ja toka " astijoijen pesu uusilla hanskoilla grillijuhlallisuuksijen jälkeen"...

 Kisastadioni oli viimosenpäälle kunnossa, ja olosuhteet kaikin puolin kunnossa mehevään kisaan...

 Sitte käytii palloja nakkelemaan. Pikkusta kinaa oli välillä pistelaskusta, mut sovittu oli, että suuttuva ei saannu, kävi kisassa miten tahansa...

 Rouvajoukkuveen toinen edustaja jo testailee kakkospalkintoo....

 Tarkalleen en muista miten ukkojoukkuveelle kävi, mutta asija taitaa näistä kuvista näkyä....

Kovan kisan aiheuttamista tunteenpurkauksista selvittiin ilman pahempija "kapinoita" ja muutenki vammat oli kisan kovuuteen nähen vähäset. Pari mustelmaa takaosastossa ja kyynyspään laskimovaurio, ja verenvuoto tukkeentu ilman isompaa käjen paketointija...

Kohta lähen verryttelemään tuonne Parriisin suunnille, ja sitte kohti Muchavistan rantabaanaa...

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ziritin ja Putinovski



Kevään Espanjan reenikuukauvet alkaa olla aika vähissä. Viimonen kisa on tuolla Alicanten takana El Campellossa ja siellä Playa de Muchavistalla.

Siellähän paahetaan rantapulevartija reilut 3km, ja kääntöpaikalta sitte tullaa takasinpäin, yhteensä 6,3km:n verran. Uunolleki löytyy kohillaan oleva sarja, mutta Apollanan kovat ikäkausikiihyttelijät siellä kotinurkillaan mukana varmasti on, että pootijumille pääsy on varmaan Uunolla tiukassa. Neljän minuutin kantturoissa olevaan kilometrivauhtiin pitäs kyllä kääkänki pystyy homma hoitelemaan, jotta tyytyväine vois olla?

Murcijan jälkeinen takareisijumi on helpottannu, ja polvijurmotuskin on pysynny aisoissa, ja viikon reenit on männy mukavasti. Iltasouvitkin on kyllä osaltaan helpottannu jalkojen olotillaa, mutta pääosasto on ollu välillä kovilla.

Kelit alkaa nyt lämmetä, ja auringon paahtaminen on selkeesti lissääntynny, vaikka kovasti on tuullu viimepäivät.

Perseelleenhän nuo Perslantijan ja maalimanki hommat näyttää viime aikojen uutisointijen mukkaan mänevän, ja Uunon kanssa sammaan junnaan on kovasti änkeemässä Itä-Suomesta usijampikin ukko, Ziritin ja Putinovski ainakin. Mahtuuhan tänne meitä pässejä suureen maalimaan.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Media maraton de Murcia 16.03.2014

 
Mikko, Jiri, Kimmo, Silja, Katja, Uuno ja Vellu

Jep. Uunon tän kevään viimenen puolikas täällä Espanjassa juostiin Murciassa eilen.

Lämpööhän oli n. 22 asteen verran ja tuulta 3m/s? ja aurinko paisto kisan aikana lähes pilvettömältä taivaalta.

Dorsaalien nouto...

Kisa lähti Uunolta liikkeelle taas aika liukkaasti. Alkumetreiltä lähtijen oli käsijarru päällä, ettei mänisi liijoille laukoille Uuno-polle. Vuoden parasta keskivauhtii kuitenki painelin ekat 4km eli 4:14 keskivauhilla.

Seuraavat 12 kilsaa mäni lähes samalla vauhilla, ja 16 kohilla vielä keskivauhtilukemat 4:15. Lopussa vähän hyyty ja takareisijen kanssa ongelmia, sekä viimosella kilsalla alko pistämää pirusti. Kaljupää ohitti miut pitkän loppusuoran alkypäässä, mutta sain vielä ennen maalija kirivaihteen päälle, ja pystyin ohitukseen, vaikka ei samassa sarjassa sitte juostukkaan.

Uunon loppuaika oli 1:32:41. Garmini mittas juoksumatkaksi 21,678km ja keskivauhiksi 4:16, ja sillä heltisi viimone pootijumipaikka omassa sarjassani F eli M60.

Pitäsin ite kisaa tän vuoden parhaana olosuhteet huomijoituna, vaikka Santa Polan aika ja keskivauhti oliki paremmat, mutta lämpöö oli reilut 10 astetta nyt enempi

Uuno ja Uunoo paremmat...

Jirihän voitti koko 10,3km:n kisan ajalla 33:42, ja Katja oman sarjansa ajalla 39:09. Kimmo alotteli kisaamisen varovasti juosten nyt hienosti ajan 39:14. Mikko juoksi 42:25 ja Silja 46:04 jääden pykälän pootijumista. Vellu oli ilmotettu puolikkaalle, mutta kipeellä jalalla juoksi matkasta vaan puolet.

Illallaha myö sitte Cañan ja Rouva-Uunon kanssa kinkattii Torren yössä kuppiloita lävite ja Seratonissaki kuulemma seikkailtii ja Cañan sitte kotijo ohjastelin...

Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

Lisää kuvia löytyy Caffin KOTISIVULTA. http://caffitorrevieja.blogspot.fi/

Apollanan mukavat juoksukaverit pärjäsi Murciassaki mukavasti. Nuorten miesten sarjan voitti Andreas Macias Sanchez mukavalla ajalla 1:27:55.




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Rahanpesua yritin taas

Joutu taas tänää piipahtamaa keskustan Sabadel-pankissa, ja monia aikasempija vierailuita paremmalla menestyksellä.

Syy tänkertasee visiittii oli semmonen, että männäviikolla tuli osallistuttuu rikolliseen toimintaan, nimittäin tuohon rahan pesuun.

Miullahan oli jäänny tiukkarikoijen taskuun 30€:n setelitukko, ja nakkasin jo liijan peltiset tiukkarikoot pesukoneeseen taskuja liiemmi kopeloimatta. Sinne mäni eurot sutjakasti puhistumaan muijen rättilöijen sekkaan.

Pesun jälkeen ku rupesin rätinkejä sitte tekemää päivän ostoksista, kalloon välähti kolmekymppisen olinpaikka, ja alko hillitön tasajalkahyppely, ja tais siinä suusta ulostautuva samalla muutama julkasukelvotonki. Senverta taas korpesi laholatvaaki.

No hyvin oli "puhtaita", kutistuneita ja vähän väriltään haalistuneita eurooppavaltijon setelitä Uunolla nyt omaisuutena, ja niijen käyttökelposuuvesta ei ennää takuuseen kyl voinnu männä kukkaan.

Siinä iteksee kirroilun lomassa vuntsailin, että mitä pitäs nyt tehä.....nielenkö tappijon siltä istumalta, vai yritänkö sujahuttaa "konemärät" kiertoon vai mitä hittoo teen. No päätin sitte yrittää pankkivisiittijä, josko ne siellä vaihtasi nuo rispaantuneet ehjempiin.

Sen perhanan vuoronumeromasiinan kanssa Uuno ei sinuiksi taho päästä millään, ja siinä kun sitä mukiloin, appuun tuli espanjalaine rouvashenkilö, ja Uunoki sai hukilapun vihdoin kouraansa. Rystyset oli jo ruvella valmiiksi.

Sitte pääsin jo miulle hyvinki tutuksi käyneen kassahenkilön etteen ja esitin asijani, ja lävähytin kutistuneet dinerot tiskiin. Naurattamaanhan sitä henkilöö rupes, mutta se otti ne minidinerot, ja tunki ne johonki masiinaan, ja roplasi hetkosen tietsikan näppylöitä ja toisesta masiinasta otti 30€:n verran normaalikokosija seteleitä, ja survasi ne Uunolle.....

Siinä vaiheessa jo minnuuki alko htmyilyttämään....ja kiittelin seteleistä ja viheltelin ilosena eläkeukkona viikon ruokarahatukko taskussa ulos pankista.....

Chema Martinez espanjalaisjuoksijattaren kanssa potretissa Benijofarin kisan jälkeen

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Balneario de Archena

Avenida de Parisin puistoalueita ylämäjen puolvälistä....

Aamulla vetelin parin kilsan jolkan rantabaanalla vähäsen "takareisivaivasena" ja muutenki vetelänä.

Tänää pijettii Pintura-hommista huilija, ja lähettii Orihuelan ja Murcian kautta Archenan kylpylään pulikoimaan puol ysin maissa.

Vesi oli nyt Uunolleki sopivan lämpöstä, eli lähes 35 asteista. Kylpylässähän pittää olla kaikilla kumilurtsi päässä, ja miulleki semmonen oli hommattu. Saatto olla vahinko, tai sitte vitsinäki tarkotettu, mut miun "lätsä" oli väriltään sateenkaaren väreissä.

No kyllä mie sen "lateksin" päähäni nykäsin kanssaihmisteni iloksi, ja hyvin ilosija ilmeitä näky kaikkijen naamoilla, ketä mie satuin siellä näkemää, johtuko tuosta miun värikkäästä lateksista, vai "normaalista" uunoilustani? En tiije.z

Sittehä meillä oli piknikki vähän ouvossa paikassa....heh....neljälle hengelle kahen hengen pukukopissa.....kyllä naurettii kovasti ja muonat ja Servojuomat haihtu hetkessä parempiin talsiin.

Usijan tunnin vesisuihkuhieronnan ja omaehtosen venyttelyn jälkeen olo oli kyllä melkosen raukee, ja luomet lurppasi väkisin simmujen päälle, ja tajuki oli lähellä lähtöö, kun taksain ajeltiin Guardamarin kautta kotiroskikselle.

Kiitos isännille hikimuistosesta päivästä....oli ihan mahtava päivä.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

III Carrera Popular Benijofar, 09.03.2014


Tännää oli vuorossa Benijofarin 7,5km:n pikamatka. Olosuhteet oli ihanteelliset, 15 astetta lämpöö, sata rosenttija aurinkoo ja pari metrijä sekunnissa tuulta.

Viimevuotisesta muistin erityisen hyvät maalialuveen tarjoilut, ja rompetta tuli muutaman säkin verran muutenkin mukkaan.

Reittihän on vähän vaikee juosta, koska kilsa vejetään ylämäkeen....no sen Uuno maltto olla liikaa laukkaamatta, keskivauhti 4:25, mutta siitä ku päästii yläkuolokohtaan, ja alettiin laskeutumaa takasin maankamaralle, Uunolla ei pää kestänny, vaan ekaks mäni raville, sitte laukalle, ja lopuksi mahottomaksi ryysimiseksi. Kalju ei meinannu päässä pysyvä, ku toka kilsa vejettii keskivauhilla 3:45.

Seuraavilla se sitte otti takasin, ja kilsavauhit 4:16 pinnoissa. Olisko ollu jossakin vitosen kohilla kun Mikko mäni väsähtäneen kääkän ohitte.

Kovasti yritin vielä Mikon lähiettäisyyvellä hiipata, mutta en siinä jaksannu viihtyä. Yläkuolokohan jälkee sitte yritin kiinne vielä, mutta en jaksannu, ja eroo jäi vielä jokunen sekunti.

Kilpailusta jäi ihan ok tunnelma kuiteski, ja aika parani n.1.15 viimevuotisesta, mikä oli suunnitelman mukanen ja tän hetken kuntoo vastaava petraus. Sijotus piisas M50 sarjan kymmenenteen sijaan ajalla 32:04

Caffin mitalistit espanjalaisjuoksijalla vahvistettuna...



Caffin naisjaosto otti nyt miesporukasta Nelssonit, ja kahmi ykköspyttyjä sylillisen. Hanne oli jälki-ilmottautunnu, eikä saannu sippijä ollenkaan, eikä tuloksissakaan näy...harmi homma.

Petri oli nyt ainut, joka hienolla voitollaan piti miesporukat mitalikannassa.

Kallelle oli tän päivän retki myös varmaan kovasti mieleen, ja mukavaa kateltavaa ja juteltavas tänäänki oli paljon lämpösessä säässä.




Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

Ryypiskelen ja venyttelen


Mie tässä kahvija ryypiskelen ja venyttelen koipijani. Rovaniemellä ja Mikkelissä oli eilen sarjajuoksukisoja. Kohta sinne Benijofariin on lähtö käsillä.

Rovaniemen tulokset TÄLLÄ.

Mikkelin tulokset TÄÄLLÄ.

Kuva Torreviejan yökarnevaaleista...

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Nuorisokisat Benijofarissa...


Huomenna on meininki osallistua naapurikylän Benijofarin "nuorisokisoihin". Siellähän näkkyy viimonen sarja olevan D, eli viiskytvuotijaat pojat.

Matkahan on 7,5km ja reitti kulkee osin kaupunkialueella ja toisaalla maaseuvulla. Reittin alkuun ja loppuun sattuu pari kilsan mittasta ylämäkee, ja loppusuora vejetään kovaa juostavaan alamäkeen.

Uuno siellä sipsutteli viime vuonna ajan 33:19, ja nyt pitäs kyl vähän parempaan pystyä, eli noin minuutin verran nopeempaan aikaan. Sillä ei kuitenkaan nuorisosarjassa oo pärjäämisen mahollisuuksia.

Takareisi ei oo ennää kovin kippeenä, ja sen puoleen voi yrittää kyykätä sen minkä kintuista pääsee.....heh...se ylämäki on kyl viimevuotisten muistikuvien mukkaan kyl aika paha, ja ekalla nousulla ei passaa ihan täysillä siihen hyökätä.

Avenida de Pariisin mörskärivistöö...

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Ratalla sajetta pijättämässä


Hansi, Petri ja Retu hiittaushommissa...
 
kävin "herkällä reidellä" kattomassa, kun Hansi, Petri ja Retu veteli ripijävauhtisempaa Torreviejan urheilukentällä.

Räntää ripsi ja muutenki oli synkijää kelijä sielläki, niinku mörskältä lähtijessäki oli.

Hansi ja Petri jo kovemmilla kierroksilla...Retu ei ihan kiivaimmille tahtiloille joutanna...
 
Mie jolkottelin hiljasella vauhilla kentälle ja siellä venyttelin kinttujani kahen 10 minuutin setin verran. Ratalle en lähtenny riehaantumaan tällä kertaa.

Valmentaja-Heidi ja Venytys-Retu


Siellä oli joku Belgialainen Uunon ikäne veteraano akillesleikkauksen jälkee ensimmäisiä kertoja juoksentelemassa. Pyyteli kuvaa ottamaan, ja miehän räpsäsin, ja sitte kokkeiltii Sinistä Tuuttija, onnistuuko kuvan siirto ja onnistuhan se.

Sitte hiippailin tuon reilun 2km:n pätkän mörskälle sajetta pijättämään....
 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Selät väärällään


Retun kanssa juostii aamun aukasulenkki tuonne La Matan suunnille. "Lankkupolku" vejettii loppuun saakka, ja takasin samaa reittiä mörskälle. Kilsoja 12 ja rapijat.

Sitte kiireesti Juhan pakeille reiluksi tunnuksi jalkahierontaan, jonka jälkee taas rivakkaa tukkaputkivauhtia mörskälle.

Siintä lähettii sitte Petrille, Hansille ja Heidille kyläilemään. Meitähän oli siellä kaikkijaan 10 Caffilaista.

Pöyvät oli notkollaan ruokaa, ja isännät kanto kahessa löysissä selät väärällään uutta tilalle, ku vanhat pääs loppumaan. Mukavata oli siellä jutustella samanhenkisten kanssa joutavia ja välillä asijaakin.

Sitte lähettii myökii lähellä auringon laskuu luonnonpuistoalueelle, ja nyt oli Uunolla juoksuhuki. Rouva-Uuno istuskeli Uutukaisen satulassa. Kotija tultii ruokakaupan kautta.

Huomenna jo luvassa Murciaan +24 asteen lämpöjä....

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Media Maraton de Cartagena 02.03.2014

Petri ja Hansi mukavasti eturivissä. Kirsi, Mikko ja Uuno pikkusen taaempana...

Myöhän tänää käytii kyykkäämässä Cartagenassa Caffin väkevällä porukalla. Tarjollahan oli puolikasta ja neljännestä.

Pressa oli valkannu nyt juostavakseen nejänneksen ja myö muut (Kirsi, Petri, Hansi ja Uuno) juostii puolikkaan kisa.

Kelihän oli lämpötilan suhteen siinä ja siinä juoksuu ajatellen, eli reilusti yli 20 astetta jo juoksun alkaessa ja lämpeni yli 25 asteeseen iltapäivällä. Tuultaki oli ehkä noin 5m/s, mutta kisakujilla ei paljon haitannu.

Uuno mäni Kirsin kanssa lähes lähtölakanan alle, jotta ylimäärätasotukset jäis taas minimiin. Kirsin kanssa siinä mietittiin mahollista alkuvauhtia, ja päätettiin siinä, että jotaki 4:15-4:20 väliin lähetään liikkeelle, kun molemmilla oli suunnilleen samat tulokset pohjilla.

Sitte laukaus meijät armahti liikkeelle, ja eka kilsa 4:18. Juoksu ei hyvältä tuntunnu, ja vasurireiden kipu piti Uunon koko ajan "kuulolla". Muutenki oli vetelää juoksu, mut onneksi tuo vetelä olotila ei housuloihin asti yltänny, ihan.

Kirsin mukaan en kuitenkaan kiiruhtannu, vaan jäin vähäsen ja jatkoin omijen tuntemusten mukkaan matkantekoa, keskittyen vaan mahollisimman rentoon mänöön.

Viijen ja viijentoista kilsan välillä sain Kirsii kiinne, ja välillä tuntu, että saavutan kokonaan, mutta lopussa ero kasvo rapijasti.

Kympin jälkee alko kipu vähä lissääntymää, ja askelta lyhentämällä kipu selkeesti oli vähäsempää. Kipuhan tuntuu jalkaa eteenpäin ojennettaessa.

Loppumatkasta kyyti pukkusen hiipu, mut ois voinnu hiipuu enemminkin. Olosuhteet huomijoijen olin maalissa kuitenki ihan tyytyväinen, että totaalihiipumista ei tullu, ja reisikin anto loppuun asti hiippailla.

Eipä sillon amatölrinä tienny, miten vaikijaa tää ammattijuoksijan homma on etenki Veteraanona...heh...ei dineron dineroo tälläkään kertaa.

Kirsin kyyti riitti voittoon ja toiseenki pokaaliin, ja ylimääräsen matkalaukun joutunee hommaamaan, että molemmat saavit perslantijaan saapi raijattua.

Petri voitti oman sarjan 50 sekuntii pitemmällä ajalla ku Torressa.

Sama honma kävi Uunolle.

Hansi oli nytte toinen omassaan, ja vähän paremmalla ajalla ku Torressa.

Pressa-Mikko palkittiiin toisella pokkaalilla omassaan. Tuloksissa oli tosin kolmantena, mutta ansijoistaan ois voitu palkita ykkössaavillaki.

Teknisten ongelmijen vuoksi Uunolla ei oo kisasta muutamaa kuvaa enempää tallella, mutta semmosta on elämän realiteetti joskus.

Caffi teki ainakin omaa historijaansa, eli palkintoja tuli nyt enemmin kuin oli osanottajia!!! 5 osanottajaa ja 6 pyttyä!

Retun huono säkä saavijen suhteen jatkuu. Kiitokset kuitenki Retulle ja muulle huoltoporukalle. Dorsaalihommat Uunolla taas perseelleen. Sipin köyttönyörit jäi tiskiltä ottamatta, ynnä numerolapun hakaneulat, eikä nyt niitä tullu ees kassiin, vaikka ylleensä tulee. Retu jolkkasi hakemaan....hyvä homma. Palvelu oli muitenki Uunolla lähtijessä vimosenpäälle, niinko ammattilaiselle tietysti kuuluuki olla....heh...


TULOKSET LÖYTYY KUITENKI TÄÄLTÄ!


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Juoksemalla paranee

Uunon "merinäköala" näkyy hyvin esimerkiksi kovasti suurentavalla kaukoputkella. Tavalliset kiikarit ei ihan veteen asti ylety.

Huomennahan on se Cartagenan puolikas. Jos vähänki säkenöis tuossa yläosastossa, ni jättäsi juoksematta. Aamulla kävin testailemassa kinttuu, ja kipukohta on tallella ja tuntu heti jo alussa.

Tunne ja tiaknoosi on Uunolle kyllä tuttua ohraa, mutta värillinen nestemäärä latvuksessa todennäkösesti saa Uunon yrittämään kisan juoksua. Jätän kyllä homman kesken, jos alkaa jo kisan alkupäässä "Torrelta" tuntumaan.

Koko viikon reenailu oli lähinnä sunnuntaipyöräilyä ja samaa hommaa on ootettavissa ensviikollakin. Tuo tän hetken päävaiva ei kyllä juoksemalla parane.

Positiivistahan tässä on se, että tietosuus muista vaivoista vähenee, kun kipu lissääntyy jossaki muualla...heh...ei muuta ku kalloo päin kallijoo.....kyl se jompikumpi periks antaa....voipi vaan arvailla kumpi?

Kisasivut löytyy TÄÄLTÄ. Reittihän ei ihan optimaalinen ole, mutta ei huonoimmastakaan päästä. Mukava olis kyl ihan ehjänä yritellä vuoden parasta, mutta nyt se
taitaa jäähä...